Penikkatautia vastaan kannattaa rokottaa

Suomessa on vuosien tauon jälkeen todettu turkistarhalla penikkatautia. Penikkataudin vastustuksessa riittävä rokotuksin aikaan saatu laumaimmuniteetti on tärkein keino.

Pohjanmaalla sijaitsevalla minkkitarhalla todettiin penikkatautia vuodenvaihteessa 2012-2013. Minkeillä oli taudille tyypillisiä oireita kuten silmävuotoa, hengitystieoireita ja kohonnutta kuolleisuutta. Tartunta vahvistettiin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksissa. Tartunnanlähteestä ei ole toistaiseksi tietoa.

Turkiseläimillä Suomessa on viimeksi todettu laajempi penikkatautiepidemia turkistarhoilla 1985-1987, jolloin tartunta tuli tuontieläinten mukana. Tanskassa penikkatautia on todettu minkeissä lähes vuosittain, viimeksi tammikuussa 2013.

Penikkataudin aiheuttaja on morbillivirus. Virusta esiintyy maailmanlaajuisesti ja se aiheuttaa vakavaa tautia muun muassa koirille, minkeille, freteille ja ketuille. Taudin vastustaminen perustuu säännölliseen ja kattavaan rokottamiseen, jolla varmistetaan riittävä laumaimmuniteetti. Koirien penikkatautiepidemiat ovatkin harvinaisia, koska suurin osa lemmikeistä rokotetaan tautia vastaan. Tautitapaukset liittyvät nykyisin joko rokottamattomiin tuontieläimiin tai vakavaan puolustusjärjestelmän häiriöön.

Turkiseläimille on myös saatavilla rokotteita, mutta näiden käyttö on aiemmin ollut hyvin vähäistä. Tuoreen taudinpurkauksen seurauksena siitoseläimet on nyt rokotettu. Tämä vaati satojen tuhansien rokoteannosten saamista maahan hyvin lyhyessä ajassa, sillä Suomessa turkiseläinten penikkatautirokotteita oli käytetty ennen tautitapauksen toteamista hyvin vähän. Penikkataudin pitämiseksi poissa tarhoilta, on tärkeää, että myös jatkossa tiloilla huolehditaan riittävästä rokotekattavuudesta sekä tehokkaasta tautisuojauksesta ja kulunvalvonnasta.

Lue lisää:

Penikkatauti

Koirien rokotussuositukset

Turkiseläinten rokotussuositukset

 
© Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Mustialankatu 3, 00790 Helsinki, puh. 029 530 0400