Eläinlääkintähuoltolain toimeenpano kunnissa

Uusi eläinlääkintähuoltolaki tuli voimaan 1.11.2009. Laki on heti voimaantulostaan lähtien edellyttänyt muun muassa, että kunnat järjestävät riittävät resurssit eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontaan. Valvontatehtäviä järjestettäessä on huomioitava mahdollinen esteellisyys niin, että kohdetta ei valvo eläinlääkäri, jolla on kohteeseen kiinteä asiakassuhde.

Kunnille on annettu vuoden siirtymäaika saattaa peruseläinlääkäripalvelut ja kiireellinen eläinlääkärinapu uuden lain edellyttämälle tasolle. Tämä merkitsee muun muassa riittävien resurssien varaamista tuotantoeläinten terveydenhuoltoon ja päivystysalueiden uudistamista vähintään seutu- tai maakunnan kokoiseksi sekä eriytetyn pieneläinpäivystyksen ja keskitetyn yhteydenottopalvelun järjestämistä päivystysalueelle.

Evira lähetti helmikuussa 2010 kaikille kunnallisille ympäristöterveydenhuollon yksiköille selvityspyynnön, jossa pyydettiin tietoja uuden eläinlääkintähuoltolain toimeenpanon etenemisestä paikallistasolla. Vastausten palauttamiselle oli asetettu määräajaksi 26.3.2010. Aluehallintovirastot keräsivät vastaukset ja tekivät tuloksista alueellisen koosteen, johon liittivät oman lyhyen analyysinsä eläinlääkintähuoltolain toimeenpanon tilanteesta alueellaan.

Valtioneuvoston periaatepäätös elintarvikevalvonnan kehittämisestä asetti vuonna 2003 tavoitteeksi, että ympäristöterveydenhuolto – eläinlääkintähuolto mukaan lukien - tulee järjestää kunnallisena yhteistyönä niin, että siitä vastaa maassa 50 - 85 seudullista ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköä. Kesäkuussa 2009 voimaan tullut laki ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista asetti takarajaksi vuoden 2013, johon mennessä kaiken ympäristöterveydenhuollon toteuttamisen on tapahduttava vähintään 10 henkilötyövuotta käsittävissä seudullisissa yksiköissä. Suuremmat yksiköt lisäävät tehokkuutta ja mahdollistavat muun muassa henkilöstön erikoistumisen ja mielekkään työnjaon. Eläinlääkintähuollossa tämä tarkoittaa erityisesti valvontatehtävien eriyttämistä eläinlääkäripalveluista. Maassa toimi maaliskuun alussa 120 kunnallista ympäristöterveydenhuollon yksikköä, joista 116 vastasi selvityspyyntöön.


Valvontatehtävät

Eläinlääkintähuoltolain mukaan valtio korvaa kunnille eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta johtuvat kulut. Tätä varten on valtion budjettiin varattu merkittävä 3,78 miljoonan euron määräraha. Evira on lain toimeenpanoa koskevassa ohjauksessaan erityisesti korostanut, että kuntien tulisi käyttää kyseinen määräraha ensisijaisesti perustamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueille uusia päätoimisen valvontaeläinlääkärin virkoja, jolloin mahdolliset esteellisyysongelmat poistuisivat ja praktikkoeläinlääkäreiden työaikaa vapautuisi valvontatehtävistä tuotantoeläinten terveydenhuoltoon ja muuhun asiakaspalveluun.

Vastausten perusteella maassa toimii eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnassa kuusi päätoimista kunnallista valvontaeläinlääkäriä (5 % valvontayksiköistä) ja 29 (24 %) valvontayksikköä ilmoitti suunnittelevansa tällaisen viran perustamista. Lisäksi 36 (30 %) valvontayksiköllä oli muita suunnitelmia valvontatehtävien uudelleen järjestämiseksi, esimerkiksi yhteinen valvontaeläinlääkärin virka toisen valvontayksikön kanssa. Osa-aikainen valvontaeläinlääkäri oli 16 (13 %) valvontayksiköllä. Näistä 10 eläinlääkärin tehtäviin kuului myös eläinlääkärinavun antamista ja 12 eläinlääkärin tehtäviin kuului myös elintarvikevalvontaa. Eläinsuojelulain mukaan myös terveystarkastajat ovat eläinsuojeluviranomaisia. Arvioiden mukaan he suorittavat koko maassa reilut viisisataa eläinsuojelutarkastusta vuodessa, monesti yhdessä eläinlääkärin kanssa

Selvityspyynnössä kysyttiin miten niissä valvontayksiköissä, joissa eläinten hyvinvoinnin valvontavastuu on praktikkoeläinlääkäreillä, on varmistettu, että kohdetta ei valvo eläinlääkäri, joka on esteellinen esimerkiksi asiakassuhteesta johtuen. Suurin osa vastaajista ilmoitti eläinlääkäreiden tekevän valvontatehtäviä ristiin toistensa asiakaskohteisiin. Yleisesti katsottiin suurentuneiden yksiköiden mahdollistavan eläinlääkäreiden työnjaon siten, että esteettömyys tulee huomioiduksi. Tarkastusten ristiin tekemistä tapahtuu myös naapurivalvontayksiköiden kesken. Joissakin vastauksissa ilmoitettiin, että esteellisyyttä ei ole huomioitu lainkaan. Oli myös todettu, että esteettömiä eläinsuojeluviranomaisia ovat tarvittaessa poliisi, terveystarkastaja ja läänineläinlääkäri. Yhdessä valvontayksikössä pyritään etukäteen tiedossa olevat tarkastuskäynnit teettämään vuosilomansijaisella.


Eläinlääkäripäivystys

Vastausten perusteella muodostui myös kokonaiskuva eläinlääkäripäivystysten tämänhetkisestä tilanteesta. Maassa toimii 78 päivystysaluetta, joista suurimmassa osassa päivystää iltaisin, öisin ja viikonloppuisin yksi eläinlääkäri hoitaen sekä pieneläimet että tuotantoeläimet ja muut suureläimet. Muutamalla alueella päivystää kaksi eläinlääkäriä yhtä aikaa. Suuremmissa kaupungeissa ja niiden ympäristöissä on jo pitempään ollut eriytetty pieneläinpäivystys. Pääkaupunkiseudulla pieneläinpäivystyksestä vastaa Yliopistollinen eläinsairaala.

Valvontayksiköistä 43 (36 %)ilmoitti, että heidän päivystysalueensa täyttää uuden lain vaatimukset koon suhteen (vähintään seutu- tai maakunta) ja 24 (20 %) yksikön osalta toteutui vaatimus eriytetystä pieneläinpäivystyksestä. Keskitetty yhteydenottopalvelu oli 17 (14 %) valvontayksiköllä.

Päivystykseen osallistui alueella keskimäärin 5,6 eläinlääkäriä. Neljää eläinlääkäriä on muun muassa Suomen Eläinlääkäriliiton suosituksissa pidetty minimimääränä, jolla päivystys voidaan organisoida joutumatta kohtuuttomaan työsidonnaisuuteen. Vastausten mukaan maassa toimii kaksi kahden eläinlääkärin päivystyspiiriä ja kahdeksan kolmen eläinlääkärin päivystyspiiriä. Neljä eläinlääkäriä tai enemmän oli päivystykseen käytettävissä siis 68 alueella edellyttäen, että kaikki virat olivat täytettyinä tai sijaistettuina.

Suureläinsairaskäyntejä oli arki-ilta- ja yöpäivystyksessä keskimäärin 1,7 kpl ja viikonloppupäivystyksessä keskimäärin 7,9 kpl. Pieneläinvastaanottokäyntejä oli arki-ilta- ja yöpäivystyksessä keskimäärin 2,1 kpl ja viikonloppupäivystyksessä keskimäärin 9,2 kpl. Näistä luvuista puuttuvat Yliopistollisen eläinsairaalan sekä Tampereen ja Porin pieneläinpäivystysten potilasmäärät.

Päivystäjän autoon kertyi arki-ilta- ja yöpäivystyksessä keskimäärin 110 ajokilometriä (68,7 km/sairaskäynti) ja viikonloppupäivystyksessä 499 ajokilometriä (72,8 km/sairaskäynti). Vastauksissa annetut käynti- ja kilometrimäärät perustuvat arvioihin. Mainittakoon, että päivystysajojen kilometrimäärät olivat selvästi muita lyhyempiä Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella, mutta kaikilla muilla alueilla Lounais-Suomesta Lappiin lähes samansuuruisia. Uuden lain edellyttämien päivystysuudistusten – alueiden suurentaminen, pieneläinpäivystyksen eriyttäminen ja keskitetty yhteydenottopalvelu – tarkoituksena on paremmalla logistiikalla vähentää päivystäjien kokonaismäärää ja eläinlääkäreiden työtaakkaa heikentämättä kuitenkaan palvelutasoa.


Tuotantoeläinten terveydenhuolto

Selvityspyynnössä oli myös kysymys miten valvontayksiköt ovat varmistaneet, että tuotantoeläinten terveydenhuollon palveluja on saatavissa kysyntää vastaavasti.

Vastauksissa asia oli nähty osittain laatu- ja osittain määräkysymyksenä. Monissa vastauksissa korostettiin praktikkoeläinlääkäreiden kouluttautumista terveydenhuoltoon ja sen tukemista. Myös tässä yhteydessä suuremman toimintayksikön mahdollistama eläinlääkäreiden keskinäinen työnjako nähtiin ratkaisuksi. Työnjaolla voidaan muun muassa vapauttaa terveydenhuoltotyötä tekevä eläinlääkäri akuuttien tapausten hälytysvalmiudesta. Yksityisiä terveydenhuollon palveluja pidettiin paikoitellen tärkeinä saatavuuden turvaamisessa. Oli myös vastauksia, joiden mukaan tarvetta on enemmän kuin resursseja. Erityisesti korostettiin sijaisten saamisen vaikeutta. Jossain nähtiin ongelman ratkaisuna eläinlääkärin työpäivien venyttäminen.

Toisaalta joukossa oli jo vastauksia, joiden mukaan yksikköön perustettu valvontaeläinlääkärin virka oli jo vapauttanut praktikoiden työaikaa ja mahdollistanut terveydenhuoltopalvelujen tarjoamisen kysyntää vastaavasti.

Taulukko 1.
Eläinlääkintähuoltoon liittyvien valvontatehtävien järjestelyt kunnissa eri aluehallintovirastojen toimialueilla, maaliskuu 2010 (pdf, 8kt)

Taulukko 2.
Eläinlääkäripäivystyksen järjestelyt kunnissa eri aluehallintovirastojen toimialueilla, maaliskuu 2010
(pdf, 8kt)

Lisätietoa:
Neuvotteleva virkamies Antti Nurminen, p. 020 77 24921, 040 534 4426

 
© Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Mustialankatu 3, 00790 Helsinki, puh. 029 530 0400